Etusivu

Etusivu - Ajankohtaista - TiESin vieralu Glaston OY:lle

Ajankohtaista

    TiESin vieralu Glaston OY:lle

    TiES:n vierailu Glastonille 14.11.2018
    TiES teki yritysvierailun marraskuun puolessa välissä Tampereella Glastonille, joka valmistaa lasinjalostuksen koneita ja linjoja. Toimintaa esittelemässä olivat HR-asiantuntija Milla Ruhtinas ja tuotantopäällikkö Mika Valkeaniemi.
    Glastonilla on maailmanlaajuisesti noin 410 työntekijää, ja yhtiö on toimittanut toimintansa aikana noin 3000 konetta 90:een maahan. Pääkonttori on Helsingissä, kokoonpanotehtaat ovat Kiinassa ja Tampereella. Tampereella on myös suurin osa yhtiön toiminnoista kuten tuotekehitys, suunnittelu, tuotehallinta ja huoltopalvelut. Työntekijöitä Tampereella on noin 150. Yhtiöllä on myynti- ja huoltoyksiköitä eri puolilla maailmaa. Glastonin asiakkaat toimivat suuruusjärjestyksessä rakennusteollisuudessa, ajoneuvoteollisuudessa, aurinkoenergiateollisuudessa ja kalusteteollisuudessa.
    Vuonna 2017 Glaston konsernin liikevaihto oli 110 M€. Kilpailijoita löytyy mm. Kiinasta: siellä on 2 isompaa kilpailijaa ja noin 100 pienempää. Muualla maailmassa kilpailijoita on noin viitisen kappaletta. Glaston on listattuna Helsingin pörssiin. Glastonin tulos painottuu usein vuoden viimeiseen neljännekseen, koska asiakkaiden investointipäätökset ajoittuvat kalenterivuoden mukaan. Myös loppuvuoteen ajoittuvat lasialan päätapahtumat ja niiden tuotelanseeraukset lisäävät kysyntää.
    Aikanaan lasinjalostus lähti liikkeelle yhdestä patentista, jolla lasin karkaisuprosessissa uuniin saavutettiin oikea lämpötasapaino, mikä vaaditaan lasin optimaaliseen laatuun. Tätä ennen lasissa oli mm. optisia vääristymiä, jollaiset esimerkiksi auton laseissa voivat olla riski liikenteessä. Nykyään Glastonilla on hallussaan kaikki alan merkittävimmät patentit.
    Vuonna 2007 Glaston terävöitti ydinosaamistaan: se lopetti lasinjalostuksen ja keskittyi lasinjalostuslinjojen valmistukseen. Lasinjalostus elää kuitenkin vahvana Tampereella – esimerkiksi Glastonin naapurissa sijaitsee Rakla Oy, joka jalostaa lasia.
    Karkaistua tai laminoitua lasia käytetään, kun tavallinen lasi on särkyessään liian vaarallista. Esimerkiksi jos tavallinen lasi menee rikki, se menee isoiksi, teräviksi palasiksi, jotka saattavat viiltää ihmistä. Tästä syystä esimerkiksi parvekelaseissa ja auton tuulilaseissa käytetään käsiteltyä lasia: karkaistua tai laminoitua. Tavallisen lasin sijasta
    käytetty karkaistu lasi on noin 5 kertaa vahvempaa kuin tavallinen lasi ja murenee rikkoutuessaan pieniksi pyöreäreunaisiksi palasiksi. Karkaistu lasi tehdään tavallisesta lasista ensin kuumentamalla lasi noin 650 asteeseen ja sen jälkeen jäähdyttämällä sen pinta nopeasti. Laminoidussa lasissa puolestaan on kaksi tai useampi tavallinen lasi päällekkäin ja niiden välissä muovikalvo. Ne kaikki on yhdistetty toisiinsa paineen ja lämmön avulla. Tästä syystä laminoitu lasi on sitkeä ja se on vaikea rikkoa ja hajotessaan lasi jää kalvoon kiinni.
    Glastonin perusliiketoimintaa ovat lasin karkaisu- ja laminointilinjat sekä huolto-, varaosa ja koneiden päivityspalvelut. Glaston myös järjestää koulutusta koneen käyttäjille ja koneidensiirtoja. Tuotekehityksen painopisteitä ovat digitaaliset ratkaisut ja palvelut, automaatio, tekoälyn hyödyntäminen sekä erilaiset älylasiin liittyvät ratkaisut.
    Koneiden ohjausjärjestelmät, automaatio ja ohjelmistopäivitykset sekä kehitys on Glastonin omissa käsissä. Glastonin päätuote on tasolasin jalostuskoneet, joilla voidaan käsitellä vain suoraa lasia. Niiden lisäksi Glaston valmistaa myös kaarevia laseja tekeviä tuotantolinjoja. Tasomaisen lasin koko voi olla jopa 3,3 m x 12 m, ja mikäli lasi on näin suuri, lasin paksuuden pitää olla vähintään 6 mm.
    Tässä vaiheessa esitystä näimme upeita kuvia pilvenpiirtäjistä, joiden lasipintojen lasien käsittelyssä oli käytetty Glastonin koneita.
    Tällä hetkellä tasolasin käyttö kasvaa 4 – 5 % ja laminoidun lasin käyttö 11 – 12 % vuodessa. Lasin kulutukseen vaikuttavat eri valtioiden säännökset, jotka ohjaavat lasinkulutusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tulossa uusia määräyksiä, joiden mukaan parveke- ja kattolasien pitää olla laminoituja, mikä lisää voimakkaasti laminoidun lasin kysyntää niillä markkinoilla. Vastaavat määräykset ovat jo voimassa Suomessa.
    Pääsimme kiertämään tuotantotilat, joissa koneet ja linjat valmistetaan. Kokoonpanohalli on siisti, ja siellä on hyvät tilat tehdä töitä. Työntekijät tekevät töitä yhdessä vuorossa, ja osa asentajista on ollut yhtiössä töissä 40 vuotta. Nykyään työ on puhtaasti kokoonpanotyötä, ennen monet osat tehtiin alusta asti.
    Kokoonpanohallissa projektinosat kerätään lavoille, joissa on projektin nimi. Osista 95 % tilataan tarpeen mukaan, 5 % pidetään jatkuvasti varastossa. Kokoonpanossa koneen runkoon kiinnitetään lämpövastukset, lämpötilan mittausanturit ja kiinnitetään sähkölaitteet.
    Sen jälkeen on vielä vuorossa testaus, jossa tarkastetaan, että moduulit toimivat.
    Karkaisukoneen lämmitysuunin tehtävänä on lämmittää lasi tasalämpöiseksi. Lämmitysvastukset ovat lohkoissa, ja lohkoja voidaan säätää yksilöllisesti. Yhden vastuksen teho on noin 20 kW, mutta vastuksia ei kuitenkaan yleensä lämmitetä täydellä teholla. Uunissa olevat puhaltimet kierrättävät ilmaa, jotta lämpötila on tasainen. Lämmitykseen menee aikaa noin 35 – 40 sekuntia lasin paksuusmillimetriä kohti, esimerkiksi 6 mm paksun lasin lämmittämiseen menee siis noin kaksi minuuttia.
    Näimme esimerkkiuunin, jonka toimintaa esitellään asiakkaille. Siinä uunin lämpötila oli 670 astetta ja lasin lämpötila oli 638 astetta. Koneessa on skanneri, jolla piirretään lasin lämpökuva. Jos lasi ei ole joka paikasta yhtä lämmin, lämpövastuksien tehoa voidaan säätää lohkoittain, jotta saadaan tasainen lämpötila. Koneissa on mahdollista muuttaa asetuksia: koneen ostaja voi muuttaa lasin lämmitysaikoja ym.
    Skannerit ovat lasin alapuolella. Käytössä skanneri pysyy paikallaan ja lasi liikkuu. Skannerin tarkkuus on 1 mm2 ja sen keila on tarpeeksi leveä, että se mittaa koko lasin leveyden.
    Glaston ei siis tee eikä jalosta lasia vaan lasi eli raakalasi jalostetaan Glastonin koneissa. Raakalasin laadulla on erittäin suuri merkitys sille, millainen laatu lasilla on käsittelyn jälkeen.
    Ennen lasin jalostamista lasi pitää esikäsitellä: lasissa pitää olla kaikki halutut reiät, reunahionnat ym. Lasille tulee myös koko ajan lisää erilaisia pinnoituksia: esimerkiksi pinnoitus, jotta lämpö ei pääse niin hyvin sisään taloon. Uudenlaiset pinnoitukset tuovat haastetta karkaisuun. Esikäsittelyt tehdään esikäsittelylinjalla, jollaisia Glaston ei valmista. Glastonin kone karkaisee valmiiksi esikäsitellyn lasin ja karkaistulle lasille ei voi enää tehdä mitään. Jos siihen esimerkiksi poraa reikää, lasi rikkoutuu.
    Karkaisussa tarvitaan iso lämpötilaero lasin pintojen ja lasin sisäosan välille. Kun lasi tulee ulos uunista, sen pinta pitää jäähdyttää välittömästi, minkä takia jäähdytyksessä tarvitaan voimakkaat puhaltimet. Mitä ohuempi lasi on, sitä suurempi jäähdytys tarvitaan, jotta saadaan iso lämpötilaero lasin pintojen ja sisäosan välille ja lasi karkaistuu. Lasin jäähdytin on lähellä lasin pintaa, ja sen optimietäisyys on 8 mm. Jäähdytyksessä lasille annetaan paineisku, jotta lämpötila tippuu noin 60 – 70 astetta.
    Jäähdytyksen aikana tasaiset lasiruudut liikkuvat: joko edestakaisin tai yhteen suuntaan telojen päällä, koska jos lasi ei liikkuisi, se painuisi notkolle jäähdytyksen aikana. Kun lasi kulkee telojen päällä, siihen jää jälki, mistä syystä karkaisussa lasiin jää aina jonkin verran aaltomaisuutta. Kuinka paljon aaltomaisuutta sallitaan – sen määrää standardi.
    Kun tehdään taivutettua lasia esim. ajoneuvoteollisuuteen, tarvitaan muottikone, jossa lasi taipuu muotin päällä. Muottikoneessa raakalasi menee sisään uuniin, jossa se lämpiää. Uunissa ollessaan lämmin lasi taipuu painovoiman ansiosta muotin päälle.
    Mikäli lasissa on vaikea muoto, lasi taivutetaan esimerkiksi kolmessa osassa. Kun lasi on lämmennyt uunissa, se taipuu muotin päälle. Kun lasi on taipunut, muotin päällä oleva lasi jatkaa matkaa linjalla ja sen saavuttaessa halutun kohdan, linjassa olevat mekaaniset ohjaimet liipaisevat muotissa olevat salvat. Silloin muotissa olevat halutut osat painuvat ja lasi pääsee taipumaan lisää alaspäin. Mikäli muoto on sellainen, että tarvitaan vielä kolmaskin taivutus, se tapahtuu samalla periaatteella, kun lasi jatkaa matkaansa linjalla.
    Mikäli lasia pitää taivuttaa kahteen eri suuntaan, painovoimainen taivuttaminen ei onnistu. Silloin lasi prässätään kahden pinnan väliin.
    Lasinjalostuskoneet on kytketty Glaston Insight -pilvipalveluun, joka mahdollistaa asiakkaalle tuotannon reaaliaikaisen raportoinnin sekä etätuen ja -palvelut.
    Koneilla on yleensä 4 – 6 kuukauden toimitusaika. Peruskoneen toimitusaika on 5 kuukautta, mutta mikäli koneeseen tarvitaan erikoisratkaisuja, toimitusaika saattaa olla jopa 8 kuukautta.
    Kun laite lähetetään matkaan, se pakataan Rust-X-muovikalvoon. Paketti on helppo tehdä ja sen jälkeen, kun Glaston otti kalvon käyttöön, kuljetuksen ongelmat hävisivät: kalvo estää ruostumisen ja myös hiekan kulkeutumisen koneeseen.
    Kun kone asennetaan, testataan ja luovutetaan ostajalle, asennuksessa on paikalla Glastonin asennusvalvoja. Ostaja huolehtii paikalle asentajat, sähköasentajat ja muut työntekijät. Koneen kokoaminen, koulutus ja testiajot vievät tyypillisesti 6 – 8 viikkoa. Glaston tekee asiakkaalle myös valmiit reseptit asiakkaan yleisimpiä tuotteita varten.
    Karkaisukoneella on pitkä käyttöikä, esimerkiksi 30 vuotta. Kuluvat osat voidaan vaihtaa tai korjata sekä konetta päivittää uusilla ominaisuuksilla.
    Kuulimme myös mitä mieltä Glastonilla ollaan ammattiopistojen koulutusuudistuksesta harjoittelun kannalta: Harjoittelu on nykyään 10 viikkoa ja Glaston on tyytyväinen siihen, että ammattiopistolaisten harjoittelu on pidentynyt. Siinä ajassa näkee, millainen harjoittelija on, ja hyville harjoittelijoille voi tarjota kesätöitä. Ensimmäiseltä harjoittelujaksolta harjoittelijoille ei makseta palkkaa, mutta Glaston tarjoaa ruuan ja kahvit.
    Tämän jälkeen olikin aika kiittää Glastonia mielenkiintoisesta esittelystä ja lähteä kotia kohti monta uutta asiaa oppineena.

    Paluu ajankohtaista-sivulle